Etusivulle

EAST-osiossa esitellään pohjoiskarjalaista poppikulttuuria aina 60-luvulta 2000-luvun alkuun asti yli sadan aikansa merkittävämmän yhtyeen voimin. Pääosissa teosta luonnollisesti mm. Alangon Ismon ja Ilkan eri yhtyeet aina uran alkutaipaleilta saakka, Värttinän tarina, Nightwishin historia ja nykyisyys, Eläkeläisten eloa ja Kumikamelin kohkailua sekä paaaaljon muuta.
Koska ihminen on jo itsessään aika hauska tekele (saati sitten muusikot), löytyy Eastpopista mitä ihmeellisimpiä tarinoita eri vuosikymmeniltä. Nämä eri aikakaudet ovatkin rompulla hauskaa tutkailtavaa, sillä muoti ja musatyyli muuttuvat.


Tämä EAST-puolisko sisältää nimittäin laajasti myös ennenjulkaisematonta ääni-, kuva- ja videomatskua, joten pidä toinen käsi hiirellä ja toisella tiukasti tuolista.
 
Provisual Oy